Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2008.

istuntoviikko edessä

Tällä viikolla olisi pitänyt valmistautua kirkolliskokousviikkoon. Vähän huonosti on valmistautuminen edennyt... Tiistaina olin seurakuntalaisten muuttoliikettä ja seurakuntarakenteiden muuttumista käsittelevässä seminaarissa. Seminaarissa kuulin muun muassa, että - nuoret aikuiset eroavat joka tapauksessa kirkosta, ei näillä teidän projekteilla siihen pystytä vaikuttamaan - seurakuntalaisia ei voi ottaa vapaaehtoisiksi, koska heillä on sellainen asenne, että he ovat asiakkaita. Näillä mennään. Taas kerran tulin siihen tulokseen, että vaikuttamisen sijaan mun pitäis käyttää aikani rukoilemiseen, jotta saisin jotain aikaan. Olen valmistautunut ensi viikkoon lukemalla Jussi Vareksen edesottamuksista Turun yöelämässä. Valitettavasti ihan niin vähällä en kuitenkaan selvinnyt, koska kaikenlaista tulee eteen: - tänään meillä oli hiippakunnan edustajien tapaaminen - HeTa-hankkeen vastustajat keräilevät adressia ja lähettävät sähköpostia - Hesarin toimittaja halusi tietää, mitä minä siellä sit

edustajan postikasa

Eräs ystäväni ihmetteli, miten ihmisellä voi olla noin paljon paperia. Paperipinot ovat vallanneet kotona työpöydän lisäksi olohuoneen ruokapöydän. Kirkko, seurakunta ja kirkolliskokous tuottavat suuren osan paperikasoista. Tässä pieni katsaus edustajan posteihin... lehdet Olen lukenut Kotimaata jo ihan lapsesta asti ja mielestäni se on tosi hyvä lehti. Kotimaa kolahtaa nykyään jo torstaisin mutta yleensä säästän sen perjantailla ja aloitan viikonlopun lukemalla sen. Nykyään postiluukustani kolahtavat myös Sana ja Uusi tie. Hmm, niissä on vähän eri näkökulma kuin Kotimaassa. Aluksi epäilin, että joku seurakuntalainen on tilannut minulle lehdet, koska on huolissaan vakaumuksestani. Noh, ehkäpä ne tulevat minulle, koska olen kirkolliskokousedustaja. Mieluummin lukisin kuitenkin Hengellistä kuukausilehteä. Körtit eivät ilmeisesti lähettele lehteään pakolla tai sitten ne laskevat minut jo joukkoonsa ;-) asiaa Kirkolliskokouksen istuntoviikon lähestymisen tietää siitä, että postia alkaa ker